Viestiliigaa päästiin suunnistamaan jälleen kerran lämpimässä kesäsäässä, kun Anttolan Piskolansaari tarjosi kovia haasteita naisten aamupäivän viestissä.
Ykköstilan osalta peli oli nopeasti selvä, mutta sijoista 2-6 käytiin veristä kamppailua aina maaliviivalle saakka.
Avausosuudella Marika Teini karkasi käytännössä heti muilta. Ylhäisessä yksinäisyydessä rastit poiminut Teini vaihtoi 3 minuuttia ja 16 sekuntia ennen Kooveen Johanna Hulkkosta.
– Ihan rauhassa sai mennä. Arvelin olevani kärjessä, kun kukaan ei tullut samalle ykköselle perässä, eikä kakkosella enää näkynyt ketään. Välillä tosin heinikossa oli kaikenlaista jälkeä, jolloin mietin, että onkohan täällä joku mennyt jo.
Jäljet olivat viestin yhteydessä kilpaillun henkilökohtaisen kilpailun suunnistajien tekemiä. Naisten viestinviejistä kukaan ei ollut Teinin edellä, eikä edes näköetäisyydellä perässä.
Johanna Hulkkonen vaihtoi toisena 3.16 Teinin perässä. Sekä eteen että taakse selkeällä kakkostilalla edennyt kooveeläinen pääsi muilta irti ensimmäisen hajontojen jälkeisellä pidemmällä välillä.
– Marikalla oli eri hajonta ja näin hänen leimaavan omalla kakkosella ennen omaa rastiani. Loppumatkasta aavistin kyllä, että hän on edellä, Hulkkonen totesi.
Anttonen repi seitsemän minuutin eron, Paimion Westerlund nousi kakkoseksi
Sari Anttonen jatkoi Pohjantähden viestiä avaajan linjalla. Ero muihin joukkueisiin kasvoi kilometri toisensa jälkeen. Vaihdossa seuraavaa joukkuetta saatiin odottaa yli seitsemän minuuttia.
– Alkuun tein pieniä koukkuja, mutta sitten lähti sujumaan. Maastoon lähtiessä ero oli niin suuri, etten virheidenkään jälkeen uskonut, että sieltä tullaan takaa. Kameramiestä vastaan sai juosta, Anttonen kertasi osuuttaan.
Paimion Rasti vaihtoi toisena Ina Westerlundin upean suorituksen jälkeen. Avausosuudella seitsemän minuuttia keulaan jäänyt Paimio olikin kahden osuuden jälkeen mukana palkintopallitaistossa. Iso ero ei huolestuttanut maastoon lähtiessä.
– Ihan hyvältähän tilanne näytti kuitenkin, kun moni joukkue lähti samaan aikaan. Menin tarkasti ykköselle, enkä sen jälkeen juuri nähnyt enää muita joukkueita, Westerlund totesi.
– Yllättävän hyvin sopivat nämä maastot. Tykkään, kun pitää olla koko ajan tarkkana ja keskittyä tiukasti, Paimion nainen jatkoi.
Nurmi varmisteli voiton, Kauppinen tykitti päivän kovimman ajan
Ykköstila oli kahden osuuden jälkeen käytännössä jaettu jo Pohjantähdelle, mutta seuraavat sijat pysyivät jännityksen alla vielä ankkuriosuudelle saakka. Paimion Rastin takana yhdeksän muuta joukkuetta säntäsi metsään viiden minuutin sisällä.
Mutta joka tapauksessa aina pitää suunnistaa maaliin saakka, eikä Kirsi Nurmi pettänyt seurakavereitaan. Pohjantähden voittomarginaali oli lopulta viitisen minuuttia.
Nurmi ehti osuutensa aikana tehdä pari virhettä, mutta se ei herättänyt huolta.
– Eroa taakse oli todella paljon ja minulla oli luotto omiin kykyihin. Lopussa tosin toivoin, että joku olisi sittenkin lähtenyt vähän lähemmäs perään. Meinasi jo ote herpaantua, kun oli liian mukavuudenhaluinen, eikä missään vaiheessa ollut sellaista aggressiivista menoa. Mutta joukkueenahan tässä juostaan ja siinä mielessä hoidin hommani hyvin, ankkuri summasi osuuden.
Klaaniviestissä ja Medilaser-viestissä on haettu jo askelmerkkejä syyskuun puolivälin SM-viestiin. Pohjantähteä voidaan pitää sunnuntain suorituksen jälkeen Pöytyällä ennakkosuosikkina, eikä Nurmi sitä mitenkään kiistänyt.
– Saamme sinne erittäin vahvan joukkueen. Nyt on ainakin pohjaa keskustella ja spekuloida juoksujärjestyksiä.
Viestin lisäksi edessä on myös tiivis henkilökohtaisten matkojen SM-syksy. Nurmi on valmis siihenkin.
– Viimeisen parin viikon aikana oma kisakunto on alkanut löytyä, joten lähden luottavaisin mielin SM-syksyyn.
Ylivoimaisen ykkösen takana koettiin erittäin jännittävä ja vaiheikas kilpa Medilaser-viestin kakkossijasta. Anttolassa oli Kalevan Rastin vuoro yllättää, kun Silja Kauppinen tykitti ankkuriosuudella koko viestin nopeimman naisten ajan nostaen joukkueensa yhdeksänneltä sijalta kakkoseksi.
Joensuulaisten kakkostila saattoi olla yllätys muille, mutta Kauppinen tiesi, mihin parhaimmillaan pystyy. Kesän aiemmissa starteissa hyvä tulos on jäänyt piiloon, sillä matkan varrelle on mahtunut muutama isompi virhe.
– Nyt sain tehtyä ehjän suorituksen, kun maltoin keskittyä sen tekemiseen. Tiesin kyllä osaavani suunnistaa, Kauppinen sanoi.
Sunnuntaina Piskolansaaressa henkilökohtaisissa ajoissa taakse jäivät kaikki muut naiset, mukaan lukien maajoukkueen jäsenet.
– Olen ollut kyllä kohtuullisessa kunnossa koko kesän. Lapin rastiviikon jälkeen olen malttanut palautella. Se oli raju setti, mutta nyt en ole ainakaan ylikunnossa, Kauppinen kertoi.
SM-kisoissa Kauppinen tavoittelee henkilökohtaisilla matkoilla kymmenen parhaan joukkoon. SM-viestissä Kalevan Rasti voi yltää hänen oman arvionsa mukaan viiden joukkoon.
– Silvennoisen Siiri puuttui tästä joukkueesta tänään. Hyvä joukkue meillä siellä on, kun saamme hänetkin mukaan ja onnistumme.
Väätäjä hallitsi tilanteen
Vielä juniorisarjoissa kilpaileva Milja Väätäjä pääsi kovaan paikkaan, kun oma seura Paimion Rasti piti pitää palkinnoilla. Takaa-ajossa oli liuta Suomen kärkinaisia, mutta Kauppista lukuun ottamatta kukaan ei tullut ohi. Paimio oli viestin kolmonen.
– Tosi hieno paikka oli päästä maastoon tällaiselle nuorelle urhelijalle. Nämä ovat kasvattavia paikkoja, Väätäjä hehkutti.
Jännitys oli huipussaan, sillä matkalla omalle ykkösrastille hän näki monen joukkueen saapuvan toiselta osuudelta vaihtoon.
– Siinä sydän hypähti muutaman ylimääräisen kerran, kun mietin, että miten tästä selvitään. Olen käynyt näitä tilanteita aiemmin läpi mielessäni ja tiesin, etten voi vaikuttaa muiden suorituksiin, vain omaan. Otin ykkösen varmasti ja siitä se lähti hyvin käyntiin, Väätäjä sanoi.
– Jokaiselle jäi varmasti vielä parannettavaa, mutta joukkuesuorituksena tämä oli hyvä, ankkuri tiivisti Paimion Rastin naisten suoritukset.
Kooveen Karoliina Ukskoski toi joukkueensa maaliin neljäntenä. Parempaakin olisi ollut mahdollisuuksia, sillä hän kadotti ykkösrastin jälkeen kilpailukorttinsa maahan. Etsintäoperaatio kesti monta minuuttia, mutta kortin löytyminen toi hyväksytyn suorituksen ja nelossijan.
Lynxin Aino Mänkärlä jäi loppukirissä sekunnin verran taakse ja Pargas IF:n Alexandra Enlund kaksi sekuntia.
Tampereen Pyrinnöltä odotettiin palkintosijaa, mutta Lotta Karholan sairastuminen muutti joukkuetta viime hetkellä, eikä Punahilkkoja ollut asiaa kärkeen. Venla Harju toi Pyrinnön maaliin seitsemäntenä.