Lumonite SM-yösuunnistuksen miesten karsintakilpailu käytiin Haminan Metsäkylässä perjantaina illalla. Kuva: Santeri Silvennoinen voitti oman karsintaeränsä perjantaina. Kuva: Viestiliiga
Kaikkiaan karsintaan starttasi reilut 100 miestä, joka kilpailivat 50 paikasta lauantain A-finaalissa. Pituudeltaan 6,8 kilometrin radoilla karsintavoittoihin ylsivät Timo Sild (Koovee), Samu Heiska (Turun Metsänkävijät ja Santeri Silvennoinen (Kalevan Rasti).
Kolmoserän voittanut Silvennoinen lähtee lauantain finaaliin nöyrin mielin.
– Karsinnassa oli hieno ja nopea maasto, mutta olettaisin, että finaalissa on luvassa haastavampaa ja pienipiirteisenpää ja nousuakin enemmän. Pitää vain tehdä omaa työtä, Silvennoinen mietti karsinnan jälkeen.
Ainoastaan miesten yleisessä sarjassa karsittiin finaalipaikoissa. Muissa sarjoissa kilpailu alkaa suoraan lauantain finaaleista.
SM-arvon lisäksi kilpailu on samalla Suunnistusliigan päätösosakilpailu. Merja Rantanen on varmistanut jo voittonsa naisten kokonaiskilpailussa, mutta miehissä tilanne on auki. Osa kärkinimistä on kansainvälisissä edustustehtävissä. Lisäksi liigaa reilusti johtava Eetu Savolainen loukkaantunut, eikä juokse yökisaa. Liigan voittoon on siis mahdollisuus vielä Otto Simosasilla ja Lauri Nenosella, mutta Savolaisen ohittaminen kokonaispisteissä vaatii korkeaa sijoitusta SM-yössä: Simosasille riittää sijoitus kahdeksan parhaan joukossa. Nenosen on joko voitettava tai oltava kakkonen.
Lumonite SM-yösuunnistuksen yleisen sarjojen kilpailuja voi seurata suorana ISTV:ssä ja Ruudussa kello 21.30 alkaen. Naisten mestari on selvillä noin kello 23.10 ja miesten voittaja puoliltaöin.