Ratamestari Aho lupaa hektistä ja paikoin vaativaa Hämeen Rastiviestiä

Pirkanmaalla vietetään aktiivinen suunnistusviikonloppu, eikä penkkiurheilijalle ole luvassa tylsiä hetkiä. Valkeakosken Haka järjestää lauantaina Nuorten Jukolan Korkeakankaan hiihtokeskuksesta. Illalla samassa maastossa käydään Viestiliigan neljäs osakilpailu Hämeen Rastiviesti.
Sunnuntaina suunnistetaan Suunnistusliigaa knockout-sprintin merkeissä Nokialla Rasti-Nokian isännöimänä. Teksti: Juho-Veikko Hytönen, Kuva: Mikko Niskanen

Maamme kansalliseen suunnistuskärkeen kuuluva Aaro Aho suunnisti pari viikkoa sitten QP Resort Gamesin keskimatkalla kolmanneksi. Viikonloppuna Valkeakosken Hakan miehellä on kuitenkin aivan toinen tehtävä, sillä hänen seuransa järjestää intensiivisen suunnistusviikonlopun Valkeakoskella.

Vaativaa ja fyysistä suunnistusta

Aho toimii Hämeen Rastiviestin ratamestarina. Aho kertoo, että vaikka maastovalinta on tehty Nuorten Jukola edellä, ei se tarkoita helppoa suunnistusta Hämeen Rastiviestin osallistujille.

– Korkeakankaan maasto on monipuolinen ja suunnistuksellisesti paikoin vaativa alue. Ei ole kyse ihan perinteisestä ulkoilualueesta kaupungin kupeessa. Areenan läheltäkin löytyy vaikeita alueita. Korkeakangas on itsessään 60 metriä korkea mäki, joten fyysisyyttäkin on tarjolla, ratamestari lupaa.

Aamupäivästä alueella järjestetään nuorten kesän perinteinen kohokohta Nuorten Jukola, johon on ilmoittautunut 144 joukkuetta. Seuraavana päivänä maastossa jatketaan vielä kisojen merkeissä. Korkeakankaalla on huomattava määrä rasteja, sillä maastoon tarvitaan monta eri rataa: Lasten ja nuorten tapahtumaan helpompia, ja aikuisille vaikeampia pisteitä.

– Nuorten Jukolan radat ovat tietysti ihan eri luontoiset kuin Hämeen rastiviestin radat. Hämeen Rastiviestissä nähdään varmasti vaihtelevia tilanteita ja virheitäkin. Odotan innolla, mitä suunnistajat Viestiliigan radoista pitävät. Tykkäisin itse kyllä juosta täällä, Aho sanoo.

Hektistä suunnistusta tulossa

Hämeen Rastiviestistä on viikko Jukolaan. Kuinka relevantti harjoitus HRV on Napapiiri-Jukolaa ajatellen?

– Maastollisesti ei ole relevantti, mutta tästä tulee hyvä viestiharjoitus, kun joukkueitakin on yllättävän paljon mukana. Etenkin miesten avausosuudella voi olla ihan sellaista oikean Jukolan tohinaa, Aho arvioi.

– Viikonlopun viesti ratoineen ja osuuspituuksineen on varmasti huomattavasti hektisempi kilpailu kuin Jukola, joten viikon päästä suunnistaessa voi tuntua jopa ihan rennolta, ratamestari jatkaa.

Hämeen Rastiviestiin on ilmoittautunut 46 naisten ja 75 miesten joukkuetta. Lähetys ISTV:ssä ja Ruudussa käynnistyy lauantaina kello 17.10. Naiset starttaavat kello 17.30 ja miehet 20 minuuttia myöhemmin. Molempien viestien ratkaisuhetket ovat edessä kello 19 jälkeen. Ennen Hämeen Rastiviestiä suunnistusyleisö voi nautiskella Nuorten Jukolan lähetyksestä, joka striimataan niin ikään ISTV:ssä ja Ruudussa kello 10.40 alkaen.

Linkki Nuorten Jukolan tv-lähetykseen ISTV:ssä.

Viikonloppu jatkuu sunnuntaina knockout-sprintillä Nokialla. Aamun karsinnasta erävaiheeseen etenee 36 parasta naista ja miestä. TV-lähetys Nokialta käynnistyy sunnuntaina kello 13.45. Naisten ja miesten finaalit käydään kello 17.20 alkaen.

Linkit viikonlopun Viestiliigan ja Suunnistusliigan lähetyksiin.