Rastikarhut voitti naisten ja Koovee miesten suunnistuksen Viestiliigan kauden avauskilpailut Naantalissa perjantai-iltana. Kuva: Miesten viestin lähtö. Kuva: Marko Kantaneva/Suunnistusliitto
Naisten kolmen osuuden viestissä porilaisseura juhli peräti kaksoisvoittoa, kun kakkosjoukkueen viimeisen osuuden suunnistaja Jenny Ojala kiri maaliin niukasti parin sekunnin erolla ykkösjoukkueen ankkuriin Mira Kaskiseen.
Rastikarhujen voittajajoukkueessa suunnistivat Ojalan lisäksi Suvi Heittola ja Tuija Kuusela. Toiseksi tulleessa ykkösjoukkueessa Kaskisen lisäksi viestiä veivät Anna Kotkajuuri ja Elli Peltomäki.
Naisten viestin kolmas oli Tampereen Pyrintö yhdeksän sekuntia voitosta.
Kaksoisvoiton ottaneet porilaiset iloitsivat kauden avauksen onnistumisesta.
– Ei oikeastaan ollut väliä, kumpi joukkue sieltä tulee ensimmäisenä, kunhan pidetään Pyrintö takana, Elli Peltomäki totesi.
– Valmennusjaostolla on vaikea tehtävä valita näitä joukkueita, kun me olemme niin tasaisia. Vaikea edes sanoa, kumpi joukkue oli edes varsinaisesti se ykkösjoukkue, Suvi Heittola sanoi.
Miesten yösuunnistusviestissä erot kasvoivat naisia suuremmiksi, sillä vaikeassa maastossa sorruttiin suuriinkin virheisiin. Tamperelaisseura Kooveen joukkueen ensimmäiset osuudet hoitaneet Lauri Sild ja Oleksandr Kratov pitivät keltamustat värit kärkikamppailussa. Ankkuri Timo Sild jätti vaikeassa yössä muut ankkurit peräti viiden ja puolen minuutin päähän.
– Puolivälin jälkeen en nähnyt enää ketään muita, joten arvelin olevani kärjessä. Loppuun asti sai suunnistaa todella tarkasti. Välillä piti oikein kävellä lähellä rastia, jotta se varmasti löytyy, Timo Sild kertoi maastosta.
Sildin mukaan Koovee aikoo kilpailla voitosta jokaisessa Viestiliigan osakilpailussa.
– Viime vuonna emme erinäisistä syistä saaneet parasta joukkuetta jokaiseen osakilpailuun, mutta tänä vuonna on tarkoitus juosta kaikki viestit ykkösjoukkueella, voittaja jatkoi.
Miesten viestin kakkoseksi suunnisti Helsingin Suunnistajat. Kolmas oli Paimion Rasti.
Viestiliiga jatkuu kahden viikon kuluttua Askolassa kilpailtavalla FinnSpring-viestillä.