Rastikarhut avasi kauden voitolla Lappeenrannassa

Viestiliigan avausosakilpailu käynnistyi naisten osalta jännittävissä merkeissä, sillä voittajaa sai arvuutella aivan ankkuriosuuden loppumetreille asti. Viestin voitto ratkesi vasta aivan viimeisen osuuden viimeisen rastin tuntumassa.

Ukskoski hallitsi avausosuutta

Rastikarhut ja SK Pohjantähti karkasivat kahdella viimeisellä osuudella muilta kauas, mutta avausosuuden alkutaipaleet etenivät vielä tasaisissa tunnelmissa. Ensimmäisellä väliaikarastilla minuutin sisällä leimasi kymmenen joukkuetta.

Klaaniviestin suunnistusteknisesti vaikeimmat osat oli laitettu osuuksien loppuun, jolloin myös eroja alkoi syntyä. Parhaiten vaativat pisteet avausosuudella hanskasi Kooveen Karoliina Ukskoski, joka teki lopussa yli puolentoista minuutin etumatkan muihin.

– Maltoin suunnistaa kunnolla. Siihen oli varauduttu ja siitä oli puhuttu etukäteen. Loppulenkin takarinteessä näin vielä muita. Loppuradasta tulin rasteille hyvin, joten aavistin olevani kärjessä. Tiesin ainakin, etteivät kilpakumppanit ole ainakaan kaukana edellä.

Perässä vaihtoivat Emily Kemp (Angelniemen Ankkuri), Suvi Simonsén (Rastikarhut) ja Jasmiina Rantala (Lynx).

SK Pohjantähden Marttiina Joensuu toi viestin ennakkosuosikkijoukkueen vaihtoon iskuetäisyydellä reilut kaksi minuuttia keulasta.

Peltomäki ja Nurmi muilta karkuun

Toisella osuudella Ulrika Uotila piti Kooveen värit kärjessä radan alkupuolella, mutta toinen puolisko osoittautui vaikeaksi. Toisessa vaihdossa keltamustan joukkueen sijoitus oli neljäs ja ero kärkeen yli neljä ja puoli minuuttia.

SK Pohjantähden Kirsi Nurmi ja Rastikarhujen Elli Peltomäki nousivat viestin kärkeen osuuden puolivälissä. Uransa ensimmäistä Viestiliigan osakilpailua suunnistanut Nurmi oli kaksikosta hieman fyysisesti vahvempi vaihtaen Pohjantähden viiden sekunnin johtoasemassa.

– Sain kerran jätettyä Ellin, mutta yhdellä helpolla rastilla en nähnyt kiviä ja tein virheen. Sen jälkeen Elli sai vielä kiinni, eikä lopussa ollut enää sellaisia jalkoja, jolla olisin jaksanut hänet vielä jättää, Nurmi mietti

Peltomäki oli Nurmen tavoin helteisen osuuden jälkeen väsynyt.

– Oli rankkaa fyysisesti ja tarkkana piti olla. Fyysisesti olin lopussa ihan puhki. Virheistäni oppineena ajattelin, että tänään mennään vaikka kävellen, kunhan ne rastit löytyvät. Suunnistuksellisesti olen tyytyväinen, Peltomäki kertasi osuuttaan.

Ennen Kooveeta kolmannella sijalla vaihtoi Lynx, jonka viestinviejä Tuuli Heikkilä teki tasapainoisen suorituksen. Ero kärkeen oli reilut kolme minuuttia.

Kaskinen kukisti Teinin kirissä

Excel oli arponut Pohjantähdelle ja Rastikarhuille sunnuntaina täysin samat hajonnat, joten naisten viesti huipentui fyysiseen otatukseen. Marika Teini piti tahtia maaston puolella, mutta Mira Kaskinen pysyi tuntumassa.

Viimeistä edellisen rastin tuntumassa Kaskinen päätti kiihdyttää vauhtia ja ratkaista pelin. Siinä hän myös onnistui. Rastikarhuille kauden avausviestin voitto.

– Satakunnan likkoja ollaan alkujaan molemmat, joten tämä oli vähän kuin kotikamppailu. Marika voi olla palkintojen määrässä mitattuna kovempi nimi, mutta tiesin kyllä, että onnistuessani pystyn haastamaan Marikaa. Tänään oli sellainen päivä, Kaskinen iloitsi.

Kaskinen epäröi yrittääkö karkuun vai ei, mutta päätyi lopulta yrittämään.

– En oikein uskaltanut Marikalta irtikään lähteä. En olisi päässyt täysin karkuun ja takaa on aina helppo korjata pieni virhe rastille. Päätin silti yrittää ja lähdin toiseksi viimeiseltä, Kaskinen kertasi ratkaisua.

Marika Teini kutsui suorituksensa fyysistä puolta ”tunkkaisen väsyneeksi”. Hän olisi halunnut ratkaista pelin maaston puolella odottaen hajontaa, jota ei tullut.

– Lopussa Mira oli fyysisesti vahvempi. Ennen sitä sain kyllä vetää. En ole mikään kirinainen ja sekin yritys taisi kaatua vähän siihen, ettei nilkka ole ihan kunnossa. Viimeiselle rastille yritin tulla vähän oikealta, kun Mira veti suoraan ja siinä jäin, Teini summasi.

Koovee oli lopulta viestin kolmas reilut 14 minuuttia kärjestä. Lynx taisteli kärjen takana upeasti tullen maaliin neljäntenä, mutta suoritus hylättiin, kun ankkuriosuudella yksi rasti jäi välistä. Näin ollen neljäs oli Paimion Rasti ja viides Helsingin Suunnistajat.

Viime kaudella palkinnoillakin käynyt Pargas IF sai tahmean alun viestille ja päätyi kahdeksanneksi. Viime kaudella liigaa hallinnut Tampereen Pyrintö jäi Lappeenrannassa vasta sijalle 12, mutta viikonlopun Medilaser-viestissä pyrintöläiset ovat jälleen kärkisuosikkeja.

Tulokset

Kilpailun TV-lähetys