Naisten sprinttiviesti säilyi jännittävänä loppuun asti – Huippuvireinen Sianoja nosti MS Parman voittoon

Viestiliigan kolmas osakilpailu tarjosi tiukkaa kilpaa ja vaihtelevia tilanteita. Launeen perhepuistossa käyty sähäkkä 40 minuutin kilpailu kääntyi naisten osalta lopulta MS Parman hyväksi, vaikka viestin puolivälissä ykköstilasta kuumimmin taistelivat Kalevan Rasti ja Rastikarhut.
Kärkiseitsikko oli maalissa puolen minuutin sisällä toisistaan. Rastikarhujen etumatka suli kolmannella osuudella virheeseen ja Kalevan Rastin selkä ajettiin kiinni ankkuriosuudella. Kaksikko Mira Kaskinen Elli Peltomäki oli kisan neljäs ja joensuulaisten duetto Siiri Silvennoinen ja Veera Laaksoviita kuudes.

Joukkueiden välissä oli Tampereen Pyrintö, jonka ankkuriosuuden toiseksi nopein nainen Venla Harju nosti punahilkat viidenneksi. Joukkueen toinen nainen oli Milla Hirvonen.

Jasmiina Rantala ja Aino Mänkärlä suunnistivat koko viestin ajan kärjen tuntumassa. Tämä palkittiin maalissa kolmannella sijalla.

Sianoja otti selät kiinni

Sunnuntain viestin toisen ja neljännen osuuden selvästi nopein suunnistaja oli Maija Sianoja, jolta löytyy kokemusta sprinttiviesteistä myös maajoukkuetasolta. Vajaan minuutin takamatka muuttui voitoksi Launeen osin teknisillä, mutta myös vauhdikkailla radoilla. Sunnuntain kisaa hän kehuikin hyväksi harjoitukseksi.

–  Lopussa aika juoksuvoittoista, mutta minulle se kyllä sopi, Sianoja totesi.

Näyttää siltä, että Suomen tämän hetken kovakuntoisin sprinttisuunnistaja löytyy MS Parmasta?

–  En halua itseäni kehua, mutta siltähän se vähän vaikutti. Joka välillä sai muita vähän kiinni, kun otti oikeat reitinvalinnat, Sianoja sanoi.

– Oli helppo lähteä takaa, kun pidemmillä väleillä pystyi juoksemaan selkiä kiinni ja lukemaan vaikeita välejä eteen. Niissä ei sitten tarvinnut hidastella suunnistuksen takia, voittoankkuri lisäsi.

Mutta hyvin hoiti osuutensa myös nuorten maajoukkuesuunnistaja Elsa Ankelo, joka sai kunnian juosta Sianojan aisaparina.

–  Rehellisesti sanottuna eilen illalla jännitti kyllä. Ei oikein uni meinannut tulla, Ankelo muisteli viestin edeltäviä tunnelmia.

Ankelon taktiikka oli selvä: minimoida tappio kärkeen, jotta Maijalla olisi helpompaa omalla osuudellaan.

–  Aloitus oli tahmea, mutta kolmososuudelle pääsin tekemään rauhassa omaa työtä. Uskalsin juosta kovaa edellä meneviä selkiä kiinni, kun en ollut kärjessä.

Tämä taktiikka päästi Sianojan ankkuriosuudelle 52 sekunnin päässä kärjestä.

Enlund kiersi talon toiselta puolelta

Pargas IF oli kiinni ykköstilassa vielä kolmanneksi viimeisellä rastilla, mutta takaa tultiin kovaa. Alexandra Enlund lähti kiertämään viestin viimeisellä reitinvalintavälillä rakennusta yhdeltä puolelta, kun Sianoja valitsi toisen. Viimeisellä rastilla osat olivat vaihtuneet ja paraislaiset joutuivat tyytymään kakkostilaan.

Hopea maittoi joka tapauksessa, sillä seuran kauden aiemmat kilpailut ovat menneet pahasti penkin alle.

–  Tämä oli rankkaa, mutta hauskaa. Ankkuriosuudelle lähtiessä jännitti aika paljon, kun Amy tuli sen verran hyvin vaihtoon. Tuntui, että kaikki ottivat aika paljon omia reitinvalintoja. Lopussa olin vielä Maijaa edellä, mutta hän kiersi rakennuksen toiselta puolelta. Itse kiersin vielä yhden puun liikaa toiseksi viimeisellä rastille. Jos en sitä olisi tehnyt niin olisi tullut Maijan kanssa loppukiri, Enlund mietti.

Viestiliigan kärjessä jatkaa SK Pohjantähti, jonka kaksikolla Sari Anttosella ja Kirsi Nurmella oli sunnuntaina tyytyminen seitsemänteen sijaan tasan 30 sekuntia MS Parman perässä.

Viestiliiga jatkuu syyskuun 20. päivä SM-viestin merkeissä Pöytyän Yläneellä.

Tulokset, TV-lähetys, gps-seuranta yms.