Suunnistusliigan avausosakilpailussa panokset ovat heti korkealla, sillä sunnuntaina Keravalla urheilijoilla on tärkeä mahdollisuus näyttää kuntoaan ja osaamistaan sprintissä ennen kauden arvokilpailuja.
Arvokisajoukkueiden valinnoissa painotetaan usein aiempia kansainvälisiä näyttöjä ja varsinaisia tuloksia näyttökilpailuissa. Suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Fredric Portin kertoo, että sunnuntain kilpailulla on aavistuksen suurempi painoarvo kuin normaalisti, sillä viime vuonna ei suunnistettu kansainvälisiä kisoja koronapandemian vuoksi.
– Tietenkin joudutaan myös vähän katsomaan kahden vuoden takaisia kansainvälisiä tuloksia, mutta kyllä tämä kilpailu on tärkeä, päävalmentaja kertoo.
Keravan kilpailu toimii Suunnistusliiton valintaohjeen mukaan näyttökilpailuna sekä toukokuisiin EM-kisoihin Sveitsissä että Tsekin elokuisiin MM-kilpailuihin. Erityisen tärkeä kilpailu on EM-kisoja ajatellen.
– EM-kisoihin jokainen maa saa asettaa kahdeksan urheilijaa henkilökohtaisille matkoille. EM-sprintti toimii myös tärkeänä näyttökilpailuna MM-kisoihin. Jos haluaa suunnistaa sprinttiä MM-kisoissa, on hyvä olla mukana EM-kilpailuissa, päävalmentaja tiivistää.
Varsinaisen sprinttikilpailun jälkeen Keravan rasteilla kilpaillaan vielä uusintajuoksu, jossa urheilijat kellottavat uudestaan saman radan kuin varsinaisessa kilpailussa. Tämäkin on näyttöpaikka.
– Edeltävä suunnistuskilpailu on tietenkin painoarvoltaan tärkeämpi, mutta halusimme myös korostaa fyysisyyttä ja nähdä, kenellä on varaa kiristää ruuvia, kun taidollinen elementti otetaan pois.
Portin toivoo, että osa urheilijoista kokisi ahaa-elämyksen oman fyysisen kuntonsa osalta juuri uusintajuoksussa.
– Uusintajuoksussa näkee, kuinka vähän tai paljon jää fyysisesti parhaisiin suunnistajiin verrattuna. Se tietenkin vaatii sen, että parhaat ovat mukana myös uusintajuoksussa, joten osin siksikin uusintajuoksu on myös näyttökilpailu.
-Juho-Veikko Hytönen