Huippusuunnistuskausi käynnistyy Keravalta – kausi 2021 tuo lajin kotisohvalle tv-lähetyksillä

Suunnistuskausi käynnistyy toden teolla sunnuntaina 18. huhtikuuta, kun Suomen kärkisuunnistajat antavat näyttöjä sprinttikilpailussa Keravalla.
Koronapandemian johdosta yleisöä ei päästetä tapahtumapaikalle kauden ensimmäisissä starteissa, mutta se ei häiritse kilpailujen seuraamista. Kilpailut esitetään suorana tv-lähetyksinä Ylellä (SM-Keskimatka, SM-sprintti sekä Venlojen ja Jukolan viestit) ja Ilta-Sanomien ISTV:ssä sekä Ruutu -suoratoistopalvelusta (muut kilpailut).

Edellisinä vuosina televisioitu Viestiliiga on kerännyt suuren suosion niin urheilijoiden kuin penkkiurheilijoidenkin keskuudessa. Kaudelle 2021 Suomen Suunnistusvalmentajat yhteistyössä Oikea Reitti Oy:n kanssa on lanseerannut myös henkilökohtaisen liigan, joka kantaa nimeä Suunnistusliiga.

Suunnistusliigan osakilpailuja on yhteensä kahdeksan kappaletta, joissa lajitaitoja koetellaan monelta kantilta. Liigan osakilpailuissa on sprinttiä tavanomaisessa sekä uudessa knockout-muodossa. Lisäksi metsäsuunnistustaitoja testataan keskimatkalla, pitkällä matkalla ja yöllä. Liigassa on neljä SM-starttia ja neljä kansallista kilpailua.

Viestiliigaa viedään seitsemän osakilpailun voimin. Kausi käynnistyy toukokuun alussa Kouvolasta ja viestiliigan finaali käydään Kirkkonummella syyskuun puolivälissä.

Molemmissa sarjoissa urheilijat tai joukkueet keräävät osakilpailuista pisteitä, jotka lasketaan kauden päätteeksi yhteen. Suunnistusliigan parhaat urheilijat ja Viestiliigan parhaat seurat palkitaan kauden päätteeksi yhteispisteiden perusteella.

Viestiliigan ja Suunnistusliigan osakilpailut kaudella 2021

Sunnuntai 18.4. WRE Sprint (Suunnistusliiga), Kerava,
Lauantai 8.5. Kevät-Keskari (Suunnistusliiga), Kouvola, keskimatka
Sunnuntai 9.5. Kymen Rastiviesti, Kouvola, (Viestiliiga)
Sunnuntai 23.5. Lakeuden viesti, Vimpeli, (Viestiliiga)
Sunnuntai 6.6. SM-keskimatka, (Suunnistusliiga), Naantali, keskimatka
Lauantai 31.7. Savo-Rastit, (Suunnistusliiga), Kuopio, keskimatka
Sunnuntai 1.8. Kivennapa viesti (Viestiliiga), Kuopio
Lauantai 14.8. Hämeen rastiviesti, (Viestiliiga), Valkeakoski
Sunnuntai 15.8. Knock-out, (Suunnistusliiga), Nokia, knockout-sprintti
Lauantai/Sunnuntai 21.22.8. Jukolan viesti (Viestiliiga), Rovaniemi
Sunnuntai 5.9. SM-pitkämatka (Suunnistusliiga), Saarijärvi/Äänekoski, pitkä matka
Lauantai 11.9. SM-sprintti (Suunnistusliiga), sprintti, Juva
Sunnuntai 12.9. SM-viesti (Viestiliiga), Mikkeli
Lauantai 18.9. Viestiliigan finaali (Viestiliiga), Kirkkonummi
Lauantai 25.9. SM-yö (Suunnistusliiga), yösuunnistus