Hämeen Rastiviesti lauantaina Kangasalla – Rastikarhut hakee jälleen tasaisia suorituksia, Nouski haluaa takaisin kärkeen

Viestiliigan kauden kolmas osakilpailu on vuorossa lauantaina Kangasalla, kun Hämeen Rastiviesti kilpaillaan Huutijärven Vartiavuoren maastossa vain muutaman kilometrin päässä vuoden 2019 Kangasala Jukolan maastoista. Kuva: Rastikarhut on onnistunut kauden kahdessa ensimmäisessä Viestiliigan osakilpailussa. Kuva: Marko Kantaneva/SSL

Pitkän talven jälkeen Hämeen Rastiviesti on ensimmäinen täysin lumeton Viestiliigan osakilpailu. Samalla se on viimeinen ennen kesäkuun Lukkari-Jukolaa. Lähestyvä Jukolan ja Venlojen viesti on innostanut myös suunnistajia mukaan, sillä mukaan on ilmoittautunut peräti 161 joukkuetta: 63 naisten ja 98 miesten kolmikkoa.

Kilpailun isäntänä toimii rutinoitunut suunnistustapahtumajärjestäjä Kangasala SK. Ratamestaryhmän jäsen Eevert Toivonen kertoo lausunnossaan, että viime viikkojen lämpimät säät ovat herättäneet metsän kesään ja lehteen tulleet puut hidastavat näkyvyyttä. Toisaalta eletään vielä alkukesää, jolloin heinien ja muun aluskasvillisuuden puuttuminen tekee etenemisestä nopeaa.

Rastikarhut säväyttänyt alkukauden Viestiliigoissa

Kahden osakilpailun jälkeen naisten liigaa johtaa Rastikarhut ja Tampereen Pyrintö samoilla pisteillä. Rastikarhut on tehnyt tasaisia suorituksia useamman joukkueen voimin kauden kotimaisissa kilpailuissa. Näitä suorituksia keväällä tehnyt Suvi Heittola kertoo alkukauden onnistumisten tuovan lisämotivaatiota tekemiseen.

– On ollut kiva nähdä, että se hyvä perustekeminen usein riittää eikä tarvitse lähteä riskillä yliyrittämään. Se vie turhia paineita pois, Heittola kertoo Hämeen Rastiviestin sivuilla julkaistussa ennakkojutussa.

Lisää Heittolan ja Rastikarhujen valmentajan Manne Willmannin ajatuksia voi lukea järjestäjien kisauutisesta Kangasala SK:n sivuilta.

Ikaalinen haluaa takaisin miesten kärkeen Kangasalla

Miehissä liigaa johtaa Koovee Tampereelta ennen Helsingin Suunnistajia ja Tampereen Pyrintöä. Viime vuonna miesten liigan kärkikamppailuissa näkynyt, ja muun muassa Hämeen Rastiviestin Valkeakoskella voittanut Ikaalisten Nouseva-Voima on suunnistanut kauden avausosakilpailuissa vaisusti. Mikko Knuuttila kuitenkin uskoo seuran nousevan kärkeen lauantaina Kangasalla.

– Oma vire on ollut vaihtelevan alkukevään jälkeen koko ajan paranemaan päin. Talven ja alkukevään aikana on ollut edelleen pieniä ongelmia keuhkojen kanssa, mutta nyt on mennyt paremmin ja odotukset alkukesän tärkeisiin kisoihin ovat luottavaiset, Knuuttila kertoo tilanteestaan.

– Hämeen Rastiviesti toimii hyvänä lähtölaukauksena Jukola-kunnon virittämiseen ja lähdemme ehdottomasti puolustamaan viimevuotista voittoa, hän jatkaa.

Tosin ikaalilaiset joutuvat pärjäämään Kangasalla ilman Teemu Oksasta, joka kilpailee Ruotsin maailmancupissa.

Viestiliigan kanssa samaan aikaan kilpaillaan myös maailmancupia Ruotsissa. Näin ollen Viestiliigan kilpailuista puuttuvat kahdeksan miestä ja kahdeksan naista, jotka kilpailevat Suomi-paita päällään Boråsin kaduilla.

Hämeen Rastiviestissä suunnistetaan kolme osuutta. Naisten viestissä on mukana 63 joukkuetta. Miesten viestiin on ilmoittautunut 98 joukkuetta.

Hämeen Rastiviestiä voi seurata Viaplayn ja V Sport Suomi + -kanavalla lauantaina klo 9.50 alkaen. Miesten viesti käynnistyy kello 10.00 ja naiset starttaavat matkaan kello 11.15.

Maailmancupia voi seurata niin ikään Viaplayn kautta. Lisätietoja löytyy Suunnistusliiton sivuilta.

Hämeen Rastiviesti – LIVE