Tampereen Pyrintö ja Helsingin Suunnistajat voittoihin Viestiliigan toisessa osakilpailussa

Tampereen Pyrintö ja Helsingin Suunnistajat olivat parhaat joukkueet, kun suunnistuksen Viestiliiga jatkui sunnuntaina Ilmajoella.

Naisten kolmen osuuden viestissä Tampereen Pyrinnön kolmikko Lotta Karhola, Saila Kinni ja Venla Harju tekivät tasaista jälkeä ja voittivat viestin ylivoimaisesti kolmen ja puolen minuutin erolla seuraaviin. Tismalleen sama kolmikko voitti viestin Suomenmestaruuden samassa Santavuoren maastossa vuonna 2016.

– Näköjään oli hyvä suoritus laitettu selkärankaan jo silloin, ja onnistuimme hyvin tänäänkin, aloitusosuudelta toisena vaihtanut Karhola kertoi.

Sprinttisuunnistuksen MM-kisoihin panostava Harju on harjoitellut paljon kovalla alustalla, joten maastoaskeleen toiminta talven jälkeen raskaassa pohjalaismaastossa oli ennen viestiä pieni arvoitus.

– Yllättävän hyvää menoa oli. Enemmän olin huolissani kameramiehestä, joka kaatui perässäni, Harju naureskeli.

Viestin kakkonen oli Lahden Suunnistajat. Tampereen Pyrintö oli lähellä jättipottia, kun seuran kakkosjoukkue taipui niukasti lahtelaisille kolmanneksi. Pyrintö antoikin myrskyvaroituksen viikon päästä Ruotsissa suunnistettavaa Tiomila-viestiä ajatellen.

– Tuuletettiin kyllä kakkosjoukkueen puolestakin. Tällä hetkellä näyttää todella hyvältä Tiomilaa ajatellen, ykkösjoukkueen Saila Kinni kertoi.

Olli Ojanaho ankkuroi Helsingin Suunnistajat miesten viestin voittoon. Kuva: Marko Kantaneva/SSL
Ojanaho skarppasi lopussa suunnistuksen kanssa

Miesten kolmen osuuden viesti ratkesi ankkuriosuuden loppupuolella, kun Helsingin Suunnistajien Olli Ojanaho ja MS Parman Akseli Ruohola ottivat mittaa toisistaan. Lopulta Ojanaho oli viimeisessä ylämäessä vahvempi ja Helsingin Suunnistajat otti kauden ensimmäisen voittonsa.

Ojanaholle pohjatyön tekivät Einari Heinaro ja Veli Kangas.

– Juoksu tuntui hyvältä koko matkan. Suunnistuksen kanssa oli vähän haparointia, mutta loppua kohden sain sitäkin parannettua. Luotin itseeni ja tiesin, että suunnistusta skarppaamalla olen vahva lopussa, Ojanaho kertoi suorituksestaan.

Helsingin Suunnistajilla oli vahva joukkuepanos ja seura oli toisella osuudella jopa kaksoisjohdossa.

– Tämä kertoo meidän laajuudestamme, kun tästäkin viestistä puuttui pari miestä, jotka juoksevat Tiomilassa. Tämä oli hyvä kenraaliharjoitus ja tilanne näyttää hyvältä. Lähdetään Tiomilaan tekemään suomalaisittain nöyrästi töitä, voittajajoukkueen aloittanut Einari Heinaro totesi.

MS Parma taipui voittajille 45 sekuntia. Kärkikaksikon takana Turun Metsänkävijöiden Samu Heiska oli loppuradalla Ikaalisten Nousevan-Voiman Eetu Savolaista tarkempi ja Turun Metsänkävijät oli kolmas.

Suunnistajien katseet kääntyvät nyt kohti ruotsalaista suurviestiä Tiomilaa, joka suunnistetaan Nynäshamnissa ensi viikonloppuna. Viestiliiga jatkuu kesäkuun alussa Vaasassa.

Tulokset, GPS, linkit lähetyksiin, yms. Livesivulla.
Kuvia Suunnistusliiton kuvapankissa
Pistetilanne – naiset
Pistetilanne – miehet