Silvennoisella ja Niemellä raju kiri – ”Olisi voinut kääntyä miten päin vaan”

Roope Koskinen (oik.), Miika Kirmula (kesk.) ja Santeri Silvennoinen. Kuva: Jarmo Jokila

Kuluvalla kaudella Viestiliigan osakilpailuvoitot ovat menneet joko Tampereen Pyrinnölle tai Helsingin Suunnistajille, mutta sunnuntain Lukkari-viestissä saatiin uusi joukkue korkeimmalle pallille.

Kilpailu päättyi jännittävimmällä mahdollisella tavalla: loppukirissä vastakkain olivat Santeri Silvennoinen ja Aleksi Niemi.
Maaliviivan tuntumassa Silvennoinen sai karjua ilosta viedessään voiton Kalevan Rastille.

– Olisi voinut kääntyä miten päin vaan. Lopussa onnistuin parilla pienellä mikroreitinvalinnalla. Toiseksi viimeiselle pääsin pari metriä edelle. Aleksi sai vielä kiinni, mutta ehkä se silti oli ratkaiseva juttu. Muuten olisi saattanut mennä toisin päin, voittaja-ankkuri iloitsi.

Niemen tulokset yleisurheiluradoilta tiedetään. Silvennoisen juoksuennätyksistä ei ole tietoa, mutta suunnistusviesteissä loppukirejä ei ratkaista ratajuoksuajoilla. Tulos oli silti yllätys.

– Pidin Aleksia aika paljon kovempana kuin itseäni, mutta toisaalta juuri siksi pystyin taistelemaan paineettomasti, Silvennoinen lisäsi.

Elias Kuukka meinasi viedä Pyrinnön jo karkumatkalle toisella osuudella, mutta osuuden loppukilometrit Miika Kirmula tuli raketin lailla. Joensuulaiset vaihtoivat kärjessä 11 sekuntia Pyrinnön edellä. Maaston puolella ratkaisua ei kuitenkaan tullut.

Voitto kelpasi myös avaaja Roope Koskiselle, joka meinasi laittaa pillit pussiin jo aiemmin kesällä.

– On ollut vaikea kausi. Ylirasitusta ja selkävaivoja. Tänäänkään ei ollut hyvä jalka, mutta tiesin pystyväni tekemään riittävän hyvän vedon tuohon paikkaan, vaikka tiukille sekin meni, helpottunut ja iloinen Koskinen fiilisteli.

Kalevan Rastin yritys ja into on kova myös Viestiliigakauden päättävässä hämärässä viestissä.

– Todella hienoa päästä yösuunnistamaan, kvarsinkin un ei ole tänä vuonna ollut vielä yhtään yökisaa ohjelmassa. Koko joukkueella riittää nälkää, Pärnävaaran SM-yötä järjestämässä mukana ollut Silvennoinen sanoi.

Niemi yritti ratkaista maastossa

Tampereen Pyrinnön leiriin pysytetyssä nojatuolissa istuskeli Silvennoista vaisumpi Niemi. Pyrinnön ankkuri oli sekä väsynyt että pettynyt.

– Takki oli aika tyhjä lopun peltoväleillä. Yritin nykiä eroja maaston puolella, mutta tein pieniä virheitä ja Santeri pääsi takaisin mukaan. Pienistä asioista tämä on kiinni, Niemi mietti.

Niemeä harmitti eniten oma kiritappio, ei joukkueen suoritus, jota hän piti erinomaisena.

– Huomaa, että viestirutiini on meillä jo aika korkealla, mikä on joukkueen kannalta todella hieno asia.

Pyrinnön jälkeen kolmantena maaliin tuli Koovee. Kolmikko Topi Anjala, Timo Sild ja Oleksandr Kratov päihitti Helsingin Suunnistajat, joka ensimmäistä kertaa tällä kaudella palkintopallin ulkopuolelle.

Näin Pyrintö teki lisää etumatkaa Helsingin Suunnistajiin kokonaistilanteessa.

– Meidän kannaltamme hyvä, että Koovee tuli vielä Helsingin Suunnistajien väliin. Piste-ero taitaa tosin vieläkin olla aika pieni ja finaalissa jaetaan tuplapisteet. Pistelasku menee muutenkin aina niin monimutkaiseksi, että parempi kun vain keskittyy omaan hyvään suunnistukseen, Pyrinnön avaaja Anton Kuukka mietti.

Tampereen Pyrinnössä yösuunnistusta on harjoiteltu ahkeraan, mutta Anton Kuukan mukaan se ei tarkoita sitä, että Punakone olisi Ikaalisissa etulyöntiasemassa.

– Kaikki kärkijoukkueet osaavat yösuunnistaa. Se on ihan päivästä tai yöstä kiinni, miten käy. Jännittävä kisa tulossa, Anton Kuukka ennakoi.

Tulokset, GPS yms.