MS Parma toistamiseen korkeimmalle korokkeelle – Pohjantähti vankisti kokonaisjohtoaan Lukkari-viestissä

Maija Sianoja oli jälleen vauhdikas ankkuriosuudella. Kuva: Teppo Salmia

Maija Sianoja näytti jälleen vahvaa kuntoaan muita suomalaissuunnistajia vastaan. Sunnuntaina Sianoja oli ankkuriosuuden nopein nainen nostaen MS Parman Viestiliigan viidennen osakilpailun, Lukkari-viestin voittoon Nousiaisten Kurjenmäessä.

Voitto oli Parmalle kauden toinen. Ensimmäinen tuli Lahdesta syyskuun alussa.

– En tiedä miten muut suunnistivat, mutta itse tein aika puhtaan suorituksen. Jossain vaiheessa ei enää kuulunut muiden ääniä takana, joten päättelin, että he ovat jääneet, voittaja kertasi sunnuntain suoritustaan.

SK Pohjantähden Kirsi Nurmi lähti ankkuriosuudelle puolen minuutin etumatkalla, mutta Sianoja sai kiinni, ja lopulta jätti. Nurmi kutsui sunnuntain lähtöpaikkaa ”unelmapaikaksi”, vaikka kärjessä metsään lähtevä ei tiedä, kuinka kaukana muut tulevat.

– Ajattelin, että jos sieltä tullaan kiinni, niin sitten tullaan. Eihän peli ole vielä menetetty. Ja Maija sieltä tulikin, enkä ollut yllättynyt. Perässä sitkistelin ja tiesin, että tämä vauhti on ainakin tarpeeksi hyvää. Yhdessä mäessä menin hänen mukanaan liian hapoille ja sitten tein pienen virheen. Siinä meni selkä karkuun, Nurmi kertoi kilpailun ratkaisuhetkistä.

Joukkuekavereilla kova luotto

MS Parman voitto ei ollut yllätys kenellekään. Ainakaan siinä vaiheessa, kun se oli toisessa vaihdossa alle puoli minuuttia kärjestä. Vasta 18-vuotias Tessa Salmia vastasi voittajajoukkueen aloitusosuudesta. Vaihdossa sijoitus oli yhdeksäs ja ero kärkeen reilut kaksi minuuttia.

– Tänään pääsi hyvään paikkaan aloittamaan varsinkin, kun mukana oli paljon muitakin junnuja. Porukkaa oli koko ajan ympärillä. Tuntuu hyvältä, että pystyin tuomaan viestin hyvästä asemasta Tuulialle ja Maijalle, Salmia kertoi.

Salmian ei tarvinnut jännittää, miten seuraavilla osuuksilla käy, sillä luotto joukkuekavereihin oli rautaa.

– Enemmän jännitti tuo oma aloitus. Viimeksi olen juossut avausosuutta kahdeksan vuotta sitten rastireitillä, Salmia kertoi.

Tuulia Viberg lähetti Sianojan maastoon toisena puoli minuuttia kärjestä.

– Vauhdikasta suunnistusta ja fyysisesti hyvä päivä. Otin omat hajonnat hyvin, joten suunnistus oli sujuvaa, Viberg kertasi.

Ankkuri itse ei tosin lähtenyt maastoon ns. takki auki, vaikka seurasta löytyi lähes rajaton luotto Sianojan kykyihin.

– Ei saa ajatella liikaa olevansa hyvässä kunnossa, vaan suunnistus edellä on lähdettävä. Isoja virheitä ei tuossa maastossa saa kiinni, vaikka kuinka juoksisi, Sianoja muistutti.

Pohjantähti hyvällä yöjoukkueella Ikaalisiin

SK Pohjantähti oli viestin toinen joukkueella Sara Niva, Sari Anttonen ja Kirsi Nurmi. Kakkostilalla oululaiset vankistivat Viestiliigan kokonaisjohtoa. Ikaalisiin suuntaa luottavainen joukkue.

– Kauden tavoite on ollut se, että Viestiliiga voitetaan. Meillä oli kolme naista kymmenen parhaan joukossa SM-yössä, joten eiköhän meillä ihan hyvä yöjoukkue sinne ole, Nurmi lupasi.

Kalevan Rastin naiset jatkoivat kesän ja syksyn hyviä otteitaan suunnistamalla kolmanneksi. Veera Laaksoviita vaihtoi vajaat kolme minuuttia kärjestä. Toisella osuudella Siiri Silvennoinen nosti joensuulaiset viidenneksi.

Silja Kauppinen avasi ankkuriosuuden hurjaa vauhtia ja oli lähellä päästä Sianojan ja Nurmen kyytiin. Osuuden keskellä Kalevan Rastille sattui vain eri rasti kuin kärkikaksikolle.

– Tajusin, että muilla on eri hajonta, joten pysähdyin katsomaan karttaa ja kompassia. Pieni kaarros siinä tuli, Kauppinen sanoi.

Sen jälkeen alkoi kilpa Venla Harjua vastaan kolmospaikasta. Tampereen Pyrinnön naisen harvinaislaatuinen iso pummi varmisti kolmostilan Kalevan Rastille.

– Lähdin vetämään kohti omaa rastia. Venlalla taisi olla eri hajonta, mutta en ajatellut, mihin hän meni.

Kalevan Rasti mielii jälleen palkinnoille Ikaalisissa.

– Ollaan jonkun verran yösuunnistusta harjoiteltu. Toivotaan, että se viesti sopii meille, Kauppinen sanoi.

Viestiliigan finaali käydään Ikaalisissa lauantai-iltana 10. lokakuuta.

Tuloksiin ja GPS-seurantaan