MS Parma ja Tampereen Pyrintö Lahden sprinttiviestin voittajat

Maija Sianoja ja Elsa Ankelo. Kuva: Juho-Veikko Hytönen

MS Parma ja Tampereen Pyrintö voittivat suunnistuksen Viestiliigan kolmannen osakilpailun Lahdessa sunnuntaina.

Launeen perhepuiston ympäristössä käyty kahden hengen ja neljän osuuden sprinttiviesti ratkesi naisten osalta vasta ennen viimeistä rastia. MS Parman Maija Sianoja kiri ankkuriosuudella lähes minuutin takamatkalta kärjen kiinni ja oli lopussa fyysisesti vahvin.

Voittaja piti Lahden kisaa hyvänä harjoituksena kansainvälisiä sprinttiviestejä varten. Viimeisen osuuden perusteella näyttää myös siltä, että Sianoja on tällä hetkellä kovemmassa juoksukunnossa kuin vastassa olleet maajoukkueen kilpasiskot.

– Oli henkisesti helppo lähteä hieman takamatkalta ankkuriosuudelle, kun sai juosta selkiä kiinni ja miettiä myöhemmin eteen tulevia reitinvalintoja. Loppu oli juoksuvoittoista ja se sopi kyllä minulle, Sianoja totesi.

MS Parman joukkueessa ensimmäistä ja kolmatta osuutta suunnisti nuorten maajoukkuesuunnistaja Elsa Ankelo.

Sianojalle viimeisillä rasteilla taipui niukasti Pargas IF:n Alexandra Enlund. Paraislaisten toinen jäsen oli Amy Nymalm. Kirkkonummen Lynx kiri tiukassa kamppailussa kolmanneksi joukkueella Jasmiina Rantala – Aino Mänkärlä. Naisten kuusi parasta joukkuetta saapui maaliin vain puolen minuutin sisällä toisistaan.

Miesten kilpailussa Tampereen Pyrintö, Helsingin Suunnistajat ja Ikaalisten Nouseva-Voima erottuivat muilta kolmella ensimmäisellä osuudella. Viimeisellä osuudella Aleksi Niemi karkasi Otto Kaariolta sekä Juho Yliseltä vahvan ja virheettömän juoksun ansiosta sinetöiden Tampereen Pyrinnön 21 sekunnin voittomarginaalin.

Niemi on hakenut kesän aikana vauhtia yleisurheilun ratamatkoilta. Juoksuvauhti yhdistettynä sujuvaan suunnistustekniikkaan oli kilpakumppaneille myrkkyä, vaikka vastassa oli niin ikään yleisurheiluradoilta tuttuja nimiä.

– Rata oli aika lailla sellainen kuin etukäteen arvelimmekin, eikä yllätyksiä tullut. Ankukriosuudella keskityin vain omaan hommaan ja jossain vaiheessa huomasin kavereiden jääneen, Niemi kertasi kisan ratkaisuhetkiä.

Niemelle esityön voittajajoukkueessa teki Severi Kymäläinen.

Helsingin Suunnistajien kaksikko Tuomas Heikkilä ja Otto Kaario oli viestin toisella sijalla. Kolmas oli Ikaalisten Nouseva-Voima joukkueella Fryderyk Pryjma ja Juho Ylinen.

Viestiliiga on kauden 2020 osalta puolivälissä. Liigan kokonaistilanteen kärjessä jatkavat SK Pohjantähti naisissa ja Helsingin Suunnistajat miehissä. Seuraavana osakilpailuna käydään Pöytyän Yläneellä 20. syyskuuta kilpailtava SM-viesti.

Lisää kommentteja luvassa myöhemmin sunnuntaina.

Tuloksiin pääsee tästä