Mikä oli paras suomalaisjoukkue vuoden 1991 Venlojen viestissä?

Suvi Heittola SM-keskimatkalla Naantalissa. Kuva: Jarmo Koskela

Suunnistuksen Viestiliiga jatkuu viikonloppuna Vimpelin Lakeaharjulla. Tulevana viikonloppuna piti suunnistaa Napapiiri–Jukolaa Rovaniemellä, mutta koronapandemia siirsi sen elokuulle. Sen sijaan Viestiliiga palaa lauantaina vuoden 1991 Jukola- ja Venlamaastoihin.

Artikkelin kuva: Suvi Heittola SM-keskimatkalla Naantalissa. Kuva: Jarmo Koskela.
Vastaus otsikon kysymykseen on Rastikarhut. Porilaisseura suunnisti Kraateri-Jukolan Venloissa kakkoseksi puolitoista minuuttia IFK Södertäljen takana. Aikaerot viestissä olivat suuret, sillä kolmanneksi sijoittunut Halden SK jäi Rastikarhuille yli kahdeksan minuuttia.

Lauantain Lakeuden viestissä ei nähdä yhtäkään vuonna 1991 joukkueessa suunnistanutta naista, mutta edelleen 30 vuotta myöhemmin porilaiset ovat mukana kamppailemassa kärkipaikoista. Lauantaina kilpailevat naiset eivät olleet edes syntyneet Kraateri-Jukolan aikaan.

Epätyypillinen maasto Pohjanmaalle

Lauantain viestissä yksi Rastikarhujen ykkösjoukkueessa suunnistavista on Suvi Heittola, joka vaihtoi täksi kaudeksi seuraan. Aiemmin Rajamäen Rykmenttiä ja Rasti-Kurikkaa edustanut Heittola kertoo, ettei vuoden 1991 viestimenestyksestä ole ollut juuri puhetta osana Lakeuden Viestiin valmistautumista, mutta se on silti hyvä yksityiskohta pitää mielessä.

– Kymmenen vuotta sitten samassa maastossa suunnistettu SM-viesti on ollut esillä. Olin itsekin mukana ja muistan, että maasto oli haastava ja pohjanmaalaisittain poikkeuksellinen. Siellä on erittäin pienipiirteistä rinnettä ja kartan käyräväli on viisi metriä pohjanmaalaisen 2,5 metrin sijaan, Heittola sanoo.

Heittolan mukaan lauantaina korostuu virheiden välttäminen, sillä maastossa on mahdollisuus suuriin pummeihin.

– SM-viestin pääsarjojen GPS-seurannasta on katsottu, että huipuillekin tuli siellä virheitä, joten virheiden minimoiminen on varmasti tärkeää lauantaina.

Heittola on itse kotoisin Pohjanmaalta Kurikasta, joskin Lakeaharju ei ole ihan naapurissa. Jotain hyötyä Pohjanmaalla kasvamisesta saattaa sittenkin Lakeuden viestissä olla.

– Kyllä pohjalainen maasto on aina pohjalainen maasto, mutta Lakeaharju on monella tavalla poikkeuksellinen ja paikallisillekin tekee tiukkaa selvitä siitä kunnialla.

Heittola osallistui Rastikarhujen leiritoimintaa jo viime syksynä ja kertoo, että hänet on otettu Rastikarhuissa hyvin vastaan.

– Meillä on hyvä yhteishenki ja tämä seura tuntuu jo kaveriporukalta.

Top 3 realismia

Viestiliigan toukokuisessa avauksessa Kouvolassa Rastikarhut oli neljäs ja se onkin suomalaisseurojen ainoa viestinäyttö ennen Lakeuden viestiä. Heittolan mukaan Rastikarhut voivat yltää samaa kuin Rastikarhujen nelikko Lakeaharjulla 1991.

– Emme lähde millään sijoitustavoitteella matkaan, mutta onnistuessamme top-3 on realismia. Emme kuitenkaan lähde mitenkään löysin rantein matkaan, Heittola lupaa.

Kouvolassa naisten viestin kärkikolmikko oli Tampereen Pyrintö, Lahden Suunnistajat ja SK Pohjantähti. Rastikarhut jäi palkintopallista 50 sekuntia. Lakeuden viestissä naiset suunnistavat Viestiliigaan poikkeuksellisesti, mutta Venlojen viestin tavoin neljä osuutta. Se yhdistettynä vaikeaan maastoon saattaa muuttaa seurojen voimasuhteita.

Mihin suuntaan tämä kallistuu Rastikarhujen osalta? Se nähdään lauantaina.

-Juho-Veikko Hytönen

Lakeuden viestin naisten viesti starttaa lauantaina kello 15.00. ISTV:n ja Ruudun lähetys alkaa kello 14.40. Linkki lähetykseen löytyy livesivulta.

Miesten viesti suunnistetaan lauantaina kello 20.00 alkaen. Linkki tähänkin tv-lähetykseen löytyy myös livesivuilta. Miesten ennakkojutun voit lukea tästä.

Livesivulle